Ei en ole muuttunut kommunistiksi vieläkään, mutta tänään mieltä on kalvanut niin paljon tämä ruletti, että päätin avutua kertoa fair play niin paljon kuin pystyn vaitiolovelvollisuuden sallimissa rajoissa.
Asia juontaa juurensa keskusteluun yleisessä tiedossakin olevasta sosiaalisen yrityksen tehtävistä ja statuksesta.
Kuten jo aiemmin kerroin työn kirjaaminen + merkitseminen on ollut useammassakin yrityksessä yleinen dilemma enemmän ja vähemmän ja kärkevääkin keskustelua on syntynyt puolin ja toisin.
Tietyssä mielessä kirjaaminen on tavallaan kaksiteräinen miekkä, eli se on yritysjohdolle tärkeää informaatiota työn laadusta ja työtehtävistä.
Toisaalta tämä kylmä fakta on kuin tilastollinen täsmäohjus iskee usein väärinkäytettynä suoraan työntekijänsä sekä teettäjän naamaan kuin avokämmen konsanaan.
Epäilykseni siitä että debatti muuttuisi numeroillapyörittelyksi hurskasteluksi ja vertailuksi osoittautui oikeaan, jälleen kerran.
Ymmärrän tämän osittain avoimilla työmarkkinoilla, mutta sosiaalisen tai tukityön kyseessä ollessa tuottavuuteen vetoaminen on enemmän tai vähemmän itselleni punainen vaate.
Varsinkin kun palkkaukseen on saatu vielä yhteiskunnalta tukia.
Asioiden kertominen niin, että olisin "normaalissa palkkasuhteessa" saa myös itseni näkemään punaista.
Samoin väitteet jotka ovat esitetty yleisinä lausahduksina mutu tuntumalla ovat minulle punainen vaate.
Tuntuu, että ajatus näissä firmoissa on hyvä, mutta toteutus on jättänyt työntekijän lähinnä lapsipuolen asemaan ja koska puolet minulle esitetyistä faktoista puuttuu en myöskään pysty arvioimaan kokonaiskuvaa tuottavuudestani.
Siksi vihaan ylikaiken perustelematonta kritiikkiä itsestäni.
Helpotti se siitä.
Itse ajattelen asian niin, että mitä nopeampaan pääsisin tästä loukusta irti sitä nopeammin saisin itselleni mielenrauhan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti